Toteutamme ja hoidamme
Teemme mm. pihan laatoitusta, kiveämistä ja muureja (piharakentaminen). Suoritamme nurmikon leikkausta ja hoitoa. Istutamme viherkasveja. Pidämme viheralueet ja -kasvit kunnossa. Pihan rakentaminen, kivityöt, viherrakentaminen ja viherhoito ovat iloisten puutarhurien leipälajeja. Lue lisää alta.
Pihakiveys ja laatoitus
Pihakivi ja pihalaatta ovat kestäviä ja muodikkaita päällystemateriaaleja. Ne ovat helppohoitoisia ja monipuolisia sillä
erilaisia kivi- ja ladontamalleja on lukemattomia. Ympäristöön sointuva, huolella kivetty piha nostaa koko kiinteistön arvoa.
Kiveyksillä perustus on tärkein. Routivalla maalla saatetaan tarvita jopa 50cm:n sorakerrosta.
Kun pihakivetys tehdään kantavalle paikalle, esim vanhan tiepohjan tilalle saattaa pelkkä asennushiekan
levitys riittää pohjatyöksi. Perustukset muotoillaan niin että pintavedet ohjataan
haluttuun paikkaan ja tiivistetään täryttimellä. Asennushiekkaa tarvitaan noin 3cm:n tasainen kerros,
joka tasoitetaan oikolaudan avulla. Pihakivet ja pihalaatat ladotaan valitun ladontakuvion mukaan ja saumataan
saumaushiekalla. Laatoituksen reunat on hyvä tukea joko reunakivillä tai kestopuulla. Lopuksi
pihakiveys tärytetään tiiviiksi ja tasaiseksi.
Kestävä ja kaunis pinnoite on helppo turmella väärällä asennuksella
ja riittämättömillä perustuksilla.
Siksi pihakivien ja pihalaattojen asentaminen kannattaa teettää ammattilaisella -
varsinkin kun työn alla on laajempi pihalaatoitus.
Käy myös katsomassa kuvia rakentamistamme kiveyksistä.
Muuri
Muuri on kestävä ja kaunis katseenvangitsija, joka rajaa tehokkaasti tilaa.
Usein muuri lisää tontin käyttöneliöitä ja helpottaa hoitotöitä etenkin rinnetonteilla.
Muurit perustetaan kuten kivetys ja ladotaan suunnitelman mukaan.
Pihapalvelu Ruohon leikkaus ja nurmikon hoito
Huolehdimme puolestasi omastasi tai yrityksesi nurmikosta koko kasvukauden tai muun sovitun (esim. lomasi) ajan.
Jos nurmikon leikkaus
sovitaan tehtäväksi viikon välein, nurmikko säilyy varmimmin siistinä.
Kun ruohonleikkaus ja nurmikonhoito on suoritettu voimme samalla hoitaa myös muut
istutukset; esimerkiksi kesäkukat saattavat vaatia kastelua. Monipuolinen pihapalvelu ja
viherpalvelu kuuluvat Iloisten puutarhurien tarjontaan.
Istutusten hoito
Säännöllinen hoitoleikkaus parantaa marja- ja hedelmäkasvien satoa ja
pidentää niiden käyttöikää. Pysyäkseen matalana tulee vuorimännyt
typistää kerran vuodessa ja säännöllisellä hoidolla jaloruusut
kukkivat pidempään ja tasaisemmin.
Puutarhassasi on lukuisia hoitotöitä, joita ei kannata jättää tekemättä.
Jollet ehdi, teemme ne puolestasi ja jos olet aloitteleva tarhuri tulemme
mielellämme neuvomaan.
Hinnoista
Tulemme mielellämme paikan päälle tutustumaan kohteeseen, minkä jälkeen
pystymme antamaan hinta-arvion. Ota yhteyttä ja kysy tarjousta.
Se ei maksa mitään eikä sido sinua mihinkään.
Jos toimit yksityishenkilönä, muistathan että voit tehdä verotuksessasi ns.
kotitalousvähennyksen, joka on 60% teettämäsi työn (ei materiaalin kuten pihakivet) omavastuun ylittävästä hinnasta.
>> Myös suunnitteluun kannattaa panostaa
Pihan rakentaminen on monitahoinen projekti. Yksityiskohtiin on syytä paneutua
hyvissä ajoin ennen kuin remontti alkaa ja kaivinkone tilataan paikalle.
>> Tutustu myös pihasuunnittelu ja neuvontapalveluihimme.
|